perjantai 28. syyskuuta 2012

Vielä palatakseni pienryhmän kyselytutkimuksen tuloksiin...

Yleisesti vastausyhteenvedosta voi päätellä, että YAMK-tutkinnon tunnettuudessa on parantamisenvaraa. Esimerkiksi minua vähän ihmetytti, että 11% vastaajista oli sitä mieltä, että YAMK-tutkinto suoritetaan kokopäiväisenä opiskeluna. Tämän tyyppisen opiskelun kuuluu olla käytännönläheistä ja nivoutuneena omaan työhön, joten ei missään nimessä voi olla kokopäiväistä opiskelua. Mikäli näin olisi, ei minulla eikä varmasti monella muullakaan riittäisi resursseja opiskella.

Toinen asia, mikä herätti kummastusta, oli vastausten hajonta kysymykseen "mihin tutkintoon YAMK-tutkinto on mielestäsi verrattavissa". Jo eri vastausvaihtoehtoja on 10 ja jokaista vaihtoehtoa kohden löytyi vastaajia. Yllätys tämä ei kylläkään ollut, mutta olisin toivonut YAMK-tutkinnon kuvan olevan selkeämpi ihmisille. Ilahduttavaa mielestäni kuitenkin on, että kuitenkin 58% vastaajista on sitä mieltä, että YAMK-tutkinto vastaa maisterin tutkintoa. Mielestäni myös positiivisella tavalla hämmästyttää ja yllättää, että 22% vastaajista on sitä mieltä, että YAMK-tutkinto vastaa diplomi-insinöörin tutkintoa.

Myöskin suurta hajontaa vastauksissa esiintyy kysymyksen "minkälaisiin työtehtäviin YAMK-tutkinto antaa valmiudet" kohdalla. Ihmisten tietämys YAMK-tutkinnosta, sen sisällöstä ja verrattavuudesta ei ole vielä riittävän vahvoilla kantimilla. Kyselyssä kysyttiin parannusehdotuksia YAMK-tutkinnon tunnettuuden parantamiseksi, niin mielestäni vastauksissa oli hyviä pointteja, esimerkiksi joku henkilö oli ehdottanut: "parempi vertailu maisteritutkinnon kanssa, tunnustus myös työmarkkinoilla ja TES:en palkkataulukoissa". Kun YAMK-tutkinto tulee entistä enemmän tutummaksi, niin olen varma, että tutkintoa myöskin osataan arvostaa enemmän. Siitä olen hyvin ilahtunut, että jopa 5% vastaajista kuuli kyselytutkimuksesta juurikin tämän blogin ansiosta!


* Jenni K, yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen ko., YAMK/HAMK, kiinnostuksen kohteet: yrittäjyys, markkinointi, myynti, kansainvälisyys

torstai 27. syyskuuta 2012

Vähiin käy ennekuin loppuu... ensimmäinen opintojakso.



Reilu kuukausi opintoja takana ja ensimmäisen opintojakson, osaamisen kehittäminen verkkoympäristössä, deadline on sunnuntaina, ja kaikkien pienryhmiemme yhteenveto 3.10. Jos / kun menee, niin kuin Strömsössä, 5 opintopistettä opintorekisteriin ja arvosana asteikosta  1-5.

Jakso oli kaikenpuolin monipuolinen, osaaminen kehittyi. Lisäksi oma pienryhmäni hitsautui hyvin yhteen ja paljon monipuolisia ideoita sekä toimintatapoja tuleville opintojaksoille on nyt käytettävissä.
Tämän loppumaisillaan olevan opintojakson yhtenä ”haasteena” otimme blogin rakentamisen ja ylläpidon. Uskallan luvata ryhmämme puolesta, että blogimme päivittyy myös jatkossa.

Toisen loppu on toisen alku, niin nytkin. Muutoksen ymmärtäminen ja johtaminen-opintojakso on juuri alkanut. Jaksolla käsittelemme useita mielenkiintoisia aiheita, kuten missä ja millainen Suomi on vuonna 2030, onko nykyiselle velkataloudelle loppua ja mikä on asiantuntijana työskentelevän tulevaisuuden näkymät, valta ja vastuu. Teemoja lähestytään skenaarioajattelun näkökulmasta. Odotan innolla, millaisia näkökulmia löydämme varsinkin asiantuntijan roolin tarpeesta tulevaisuudessa

Syksy etenee hyvää vauhtia kohtia talvea. (Toivottavasti myös opinnot) . Tuleviin lumisateisiin ja vast. voi jatkossa varautua asentamalla puhelimeesi Boondogglen  Winter Wake-up sovellus. Sovellus kerää yön aikana tietoa  sään muutoksista. Jos odotettavissa esim. lumimyrsky, niin sovellus aikaistaa asettamaasi herätysaikaa. Ja näin et myöhästy esim. töistä, ai kun kätevää! lisää täältä Winter Wake-up

Tulevaa opinnäytetyön aihetta miettiessä...

















Olen Saku I. Työskentelen Op-Pohjola-ryhmässä ja minulla on yli 10 vuoden kokemus pankin asiantuntija- ja esimiestehtävistä. Tavoitteena verkostoitua sekä laajentaa ja kehittää omaa osaamista, ja tätä kautta tuoda uusia näkökulmia myös oman organisaation käyttöön YAMK-tutkinnon avulla.

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Tuloksia tuloksia

Opiskelijakolleegamme tekivät siis tutkimuksen ylemmän ammattikorkeakoulun tunnettavuudesta. Tuloksista on pääteltävissä, että kyselyyn vastaajat kyllä tietävät mikä tutkinto on ja mitä muita tutkintoja se vastaa. Toisaalta suurin osa vastaajista oli löytänyt kyselyn facebookin kautta, jossa myös on jaettu tätä blogia, joten mitään suuria johtopäätöksiä ei tutkinnon tunnettavuudesta voi tämän perusteella tehdä. Toivottavasti tämä blogi on vaikuttanut osaltaan siihen, että vastaajat tuntevat tutkinnon noin hyvin.

Kyselystä selvisi myös, että suurin osa vastaajista arvioi työnantajan suhtautumisen tutkintoon olevan ei niin hyvää muttei huonoakaan. Itse uskon, että työnantajat suhtautuisivat tutkintoon myönteisemmin, mikäli he ymmärtäisivät mikä se on ja kuinka se nivoutuu yhteen työelämän kanssa. Työelämä on myös vahvasti mukana tutkinnon kehittämisessä.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet vastaajat kertovat tutkinnon avanneen uusia uramahdollisuuksia lähinnä siten, että voi hakea vaativampia ylempää korkeakoulutkintoa edellyttäviä työpaikkoja. Nykyisen työn palkkaukseen tutkinnon suorittaminen harvoin vaikuttaa. Tämä on varmasti totta, mutta varmaan useammilla koulutuksen hakeutuvilla onkin enempi uralla eteneminen mielessä kuin paremman palkan saaminen koulutuksen suorittamista edeltäneessä työssä.

Yhteenvedon tutkimuksen muistakin tuloksista löydät siis täältä.

Sanna K tulosten äärellä.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Positiivista psykologiaa!


Mielenkiintoista on ollut huomata, miten viisi toisilleen ennestään tuntematonta ihmistä voi parissa viikossa ryhmäytyä ja saada homman luistamaan. Edellisessä blogikirjoituksessa viitattiinkin jo siihen, miten viikottaiset skype-palaverit ovat saaneet meidät hyvin yhteen, huumoria unohtamatta. Eilisessä keskustelussa jo löysimme iki-ihanat hymiöt, joilla ilahdutimme toisiamme palaverin lomassa....



Tutkimusten mukaan esimerkiksi rahallinen palkankorotus ilahduttaa kyllä ihmisiä, mutta sen vaikutus on kovin lyhytaikaista. Muutaman kuukauden jälkeen se ei enää tuota mielihyvää. Nykyaikaisen johtajan tuleekin antaa positiivista palautetta aina kun se on mahdollista, se tuo aina mielihyvää työntekijälle (kuten opiskelijallekin...). Ja miksipä sitä positiivista palautetta ei voisi antaa toinen toisilleen, vaikkei pomo olisikaan. Tämä on Pisnesenkeiden ryhmätyössä ollut se kannustava voima, joka tsemppaa jokaista opintosuorituksissa. Kyselemme toisiltamme todella usein, kun olemme tehneet jotakin uutta ryhmätyösivustoillemme, että miltä se vaikuttaa ja aina sieltä on tullut kommentti tyyliin: "hienoa..., hyvältä näyttää...jne". Tosin kriittistäkin palautetta saa antaa ja varmasti porukkamme uskaltaakin antaa tarvittaessa. Mielestäni tärkeinä on ylipäätänsä oikein annettu palaute kuin se, ettei palautetta ollenkaan. Toivottavasti saamme sitä tärkeää palautetta myös opettajiltamme, jotta osaamme kehittää itseämme ja työskentelyämme tämän opiskelun aikana.


Jonkinlaista palautetta yamk-tutkinnon suorittamisen motivoimiseksi antaa myös kollegoidemme tekemän kyselyn tulokset, jotka eilen julkaistiin myös blogisivustoillamme. Käykäähän tutustumassa!
 
Positiivisessa tiistain kirjoitusvuorossa
 -Tessa-

P.S. Positiivisesta psykologiasta voi käydä lukaisemassa:

http://www.hyvaflow.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=58

maanantai 24. syyskuuta 2012

Kyselytutkimuksen tulokset


Kollegoidemme tekemä kyselytutkimus ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (YAMK) tunnettuvuudesta ja mielikuvista on valmistunut. Vastaajia oli yli 200 näin lyhyessä ajassa, mikä on erinomainen saavutus. Kiitos kaikille vastanneille! Tästä löydät kyselyn tulokset!

Ryhmätyön merkityksestä sekä koulutuksessa että työelämässä

Tiimipelaaminen ja yhteistyö, nämä sanat ovat viimeisten vuosien aikana painuneet varmasti jokaisen mieleen ja arkikieleen. Yhteistyön mahdollisuus ja
ajatusten vaihtaminen ovat tärkeimpiä asioita tiimityössä/pelaamisessa/yhteistyössä (miten kuka sitä haluaa nimittää).

Ajatuksia ja määritelmiä onnistuneeseen tiimiin on erilaisia. Itse olen tämän hetkisen yamk ajan huomannut uusia tärkeitä piirteitä,
joita menestyvässä ja aikaan saavassa tiimissä pitäisi olla. Omassa yamk ryhmässä on poikkeuksetta aivan loistava meininki ja ajatuksemme ovat alkaneet menemään yhteen. Ajattelemme
 Palaverit täyttyvät positiivisesta energiasta ja naurusta. Jokaisella on halu tuoda oma lisäarvonsa
tiimiin ja tehtäviin.

Voisin jopa väittää, että moni tiimistämme odottelee positiivisin mielin seuraavaa tiimisessiota skypessä. Tätä samaa positiivista energiaa ja asennetta pitäisi
meidän suomalaisten käyttää myös enemmän työympäristössä. Koska se, jos mikä, on sitä kuuluisaa lisäarvoa työlle. Mikäs se lisäarvo sitten onkaan? No sehän on se positiivinen
asenne. Mitä mieltä itse olet tiimityön onnistumisen edellytyksistä? Kommentoi vapaasti aihetta.


Viikon aloitusvuorossa Kristian

perjantai 21. syyskuuta 2012

Tutustumismatkalla omaan pysyvään netti-identiteettiin...

Verkostomainen työskentely on minulle hyvin tuttua ja luonnollista jo peruskoulusta lähtien tähän päivään saakka. Osaan käyttää useita eri ohjelmia ja minut löytää sosiaalisesta mediasta (Facebook, Twitter). Tosin kuten opiskelijakollegani jo aiemmassa blogissaan kertoi, että nyt vasta ymmärtää, kuinka suuri kirjo erilaisia ohjelmia onkaan vielä oppimatta. Facebookin ja Twitterin lisäksi luen uutisia, blogeja sekä haen kaikenlaista tietoa netistä. Mikäli olisi enemmän aikaa, niin olisin aktiivisempi verkossa.

Minulle on tärkeää, että pystyn olemaan aito oma itseni sosiaalisessa mediassa. En tuo kovin paljoa itseäni esille tai pidä meteliä itsestäni. Harvoin päivitän statustilaani (Facebook), lähinnä olen tarkkailijan roolissa. Olen myös todella neuroottinen ja kriittinen siitä, mitä minuun liittyvää esimerkiksi Facebookissa on. En siedä ajatusta, että minut voidaan löytää ties mistä, jota en itse pysty kontrolloimaan. Minussa on toisaalta piirteitä, että en halua näkyä tai olla esillä, joten olen monta kertaa miettinyt, että poistan itseni sosiaalisesta mediasta kokonaan, koska kaikki, mitä verkossa jakaa ja kirjoittaa, jättää jäljen ja jää verkkoon. Koen silti, että tämän blogin päivittäminen ja tekstintuottaminen tänne on hyvin terapeuttista, vaikka olenkin astunut ulos tietynlaiselta mukavuusalueeltani (out of from comfort zone). :)

Identiteettivarkaudet ja identiteettien laiton hyödyntäminen ovat inhottava verkkoelämän lieveilmiö. On luottokorttitietojen varastajia sekä keksittyjä identiteettejä, joiden avulla koitetaan huijata ihmisiltä rahaa. Näiden asioiden vuoksi oman identiteetin hallinta nousee erittäin tärkeäksi. Pankkitunnusten lisäksi perinteisellä maalaisjärjelläkin pääsee onneksi yllättävän pitkälle...


* Jenni K, yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen ko., YAMK/HAMK, kiinnostuksen kohteet: yrittäjyys, markkinointi, myynti, kansainvälisyys

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Maailmanvalloitus käynnissä

Kohta alkaa olla ensimmäinen opiskelukuukausi takana ja jo nyt hurja tietotulva on vallannut pään. Miten uskomattoman paljon kaikkea mielenkiintoista tietoa onkaan tarjolla. Maailmankuvani avartuu päivä päivältä ja tuskin maltan odottaa mitä kaikkea onkaan vielä tulossa.

Kun on ollut kaksitoista vuotta samassa työpaikassa niin sitä on jotenkin siiloutunut poimimaan vain sitä tietoa mikä liittyy siihen omaan työhön. Uuden oppiminen muualtakin kuin juuri nykyisestä työstä olisikin hyväksi kaikille ettei jämähdä paikoilleen. Toki joku voi olla ihan tyytyväinen "jämähdykseen". En missään nimessä väitä, että kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Mutta minulle opiskelun hyvät puolet on tullut esiin jo ensimmäisen kuukauden aikana.

Saa sitten nähdä hiipuuko tämä alkuinnostus seuraavan kahden vuoden aikana vai pystynkö vetämään samalla innolla loppuun asti. Uskon, että väsymistä tulee jossain vaiheessa. Työn, opiskelun ja harrastusten yhdistäminen kun ei aina ole helppoa. Uskon kuitenkin selviytyväni voittajana.

Kirjoittaja Sanna K., valtion virkamies joka haluaa kehittää itseään ja organisaatiotaan YAMK-tutkinnon avulla.Opiskelee HAMKissa Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelmassa.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Mistä näitä ohjelmia oikein tulee...???

Niinpähän minäkin nukuin ruususen unta vielä muutama viikko sitten. Luulin olevani oikein sosiaalinen ihminen, kun roikun Facebookissa ja olenpahan luonut jonkinlaisen profiilin LinkedIn:in sekä käynyt joskus elämässäsi Skypessä ja Twitterissä. Ja mitä vielä!

Orientaatiojaksolla sain vasta käsityksen siitä, että onhan sitä paljon muutakin tarjolla. En ollut perehtynyt ollenkaan Googlen mahtaviin palveluihin, kuten Google Docs, Google Sites jne. joita ilman ei taitaisi tästä opiskelusta etäryhmätyönä tulla yhtikäs mitään. Nyt kun niitä on oppinut käyttämään ja huomaamaan niiden kätevyyden, janoaa aina vaan lisää oppia niistä.

Mites sitten Dropbox, Yammer, Diigo, Plaxo, Tweetdeck jne. jne.? Koskahan niitä ehtisi opiskella? Tämä some tai onko se nyt sitten "yhteisöllinen media", muuttuu sitä tahtia, että mitenhän sitä perässä pysyy. Luin juuri kirjaa, joka oli kirjoitettu vuonna 2010 ja siinä kerrottiin Google Wave:sta, joka on jo menneen talven lumia...(siis ei se Nokian tuote).

Siinähän se ongelma tuleekin, että millä ajalla näihin kaikkiin ehtii perehtymään. Ja kun sille antaa pikkusormen, se vie koko käden eli mitä enemmän oppii, sitä enemmän näihin eri ohjelmiin hurahtaa.

Sitä tulee aina lapsille murmutettua koneella olemisesta ja kukahan se tässä perheessä nyt on se, joka istuu aina koneella??? Täytyisi äidinkin muistaa, että koneella voi tehdä kaikkea hyödyllistäkin....

Tiistain kirjoitusvuorossa 
-Tessa-

maanantai 17. syyskuuta 2012

Teknologiaa, teknologiaa ja teknologiaa...

...Sitä se kouluttauminen tänä päivänä on. Maailma on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana teknologisen kehityksen myötä huomattavasti.

Onko oppimisen lähde kirjoissa, kuten ennen vanhaan sanottiin? Vai onko se Internetissä vai jossain muualla? Oppiminen näyttää voimakkaasti muuttuneen tiedon

etsimiseksi, erilaisten teknologioiden ymmärtämiseksi ja oppimiseksi. Tekstin kysymyksiin ja aiheeseen liittyen voisikin sanoa, että paljon kysymyksiä ja vähän
vastauksia.

Omalta osaltani voin todeta, että silmäni aukenivat vasta lyhyen Yamk koulu-uran alussa muutama viikko sitten miten
maailma teknologioden osalta on kehittynyt. Ennen luulin, että olen aallon harjalla kehityksessä. Viimeiset
viikot ovat nöyristäneet omia ajatuksia sen verran, että oma ajatusmaailma muuttui
koululaismaiseksi oppipojaksi tässä jatkuvassa kehityksessä.

Ja sitten se some, siitäkin varmasti blogissa kohta päästään kirjoittamaan.
Olen Kristian ja opiskelen yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelmassa Hämeen amk:ssa. Tavoitteena tradenomi ylempi amk-tutkinto 2014 mennessä. Kirjoittelen maanantaisin

perjantai 14. syyskuuta 2012

Töitä, opiskelua ja muuta vapaa-aikaa – mahdoton yhtälö?

 Edellisestä, säännöllisestä tutkintoon johtaneesta opiskelustani on aikaa yli 11 vuotta. Opiskelurytmin löytyminen on haasteellista mutta rytmi löytyy.

Elokuun viimeisellä viikolla opiskelun Hämeen ammattikorkeakoulussa aloitti kanssani 28 eri alan ammattilaista. Meidän hieno joukko muodostuu yrittäjinä, yksityis- ja kuntasektorilla kuin myös valtion palveluksessa työskentelevistä, opiskeluun vahvasti motivoituneista miehistä ja naisista. Motivaatiosta kertoo jotain se, että menimme ääneen lupaamaan koulutusohjelmamme vetäjälle, että vuoteen 2014 mennessä valmistumisaste ryhmässämme on 100%. Ja lupauksethan on annettu pidettäväksi.

Olen asettanut itselleni muutamia tavoitteita opintielleni. Yksi on verkostoituminen. Tähän edellä kertomani ryhmämme tausta antaa enemmän kuin hyvät mahdollisuudet.

Toisena tavoitteenani on oppia uusia ryhmätyöskentelytapoja sekä  hyödyntää erilaisia verkkotyökaluja (voikohan tätä termiä edes käyttää muut kuin kalastajat??) Tämän tavoitteen saavuttamista edesauttaa opiskelumetodimme.  Jakaannuimme  4-5 hlö:n pienryhmiin. Pienryhmissä teemme käytännössä kaikki opintoihin liittyvät oppimistehtävät ja projektit, pl. opinnäytetyö. Hienoa on sekin, että jo ensimmäisten tehtävien aikana pienryhmät tekevät myös yhteistyötä.

Kolmantena tavoitteena on hyödyntää ja sisäistää kaikki uusi tieto, varsinkin sellainen, jota pääsen soveltamaan  käytäntöön omissa työtehtävissä ja työympäristössä.  Opintosisältöjä tarkastellessa näyttää hyvin lupaavalta tämäkin tavoitteen saavuttaminen. Tarkemmin tietoa opintosisällöistämme saa  täältä  Esite koulutusohjelma

Ja totta kai itse valmistuminenkin on hyvä tavoite.

Jotta nämä kaikki edellä mainitut saavutan, vaatii se aikataulutusta, aikataulutusta ja aikataulutusta. Asenne myös ratkaisee – aina.
Elämään kuuluu opiskelun lisäksi mm. säännöllinen työaika, perhe ja (ehkä) jotain muuta vapaa-aikaa. Viikkokalenteri / lukujärjestys vain käyttöön. Viikossa on tunteja yhteensä 168. Tästä kun opiskeluun varaa lähtökohtaisesti 3-4%:a ( 5-6h), niin paljon jää aikaa vielä niin perheelle kuin työnantajalle – sekä myös yöunille.  Lisäksi, se toimivin ja tehokkain hetki on myös käytössä eli deadlinea edeltävä ilta ja yö.

Mielenkiintoinen, haastava ja varmasti antoisa matka on alkanut. 1. päämääränä vuoden loppuun mennessä  n. 20 opintopistettä.  

Matkan varrella jossain vaiheessa tuntuu tältäkin.















Olen Saku I. Työskentelen Op-Pohjola-ryhmässä ja minulla on  yli 10 vuoden kokemus pankin asiantuntija- ja esimiestehtävistä. Tavoitteena verkostoitua sekä laajentaa ja kehittää omaa osaamista, ja tätä kautta tuoda uusia näkökulmia myös oman organisaation käyttöön YAMK-tutkinnon avulla.

torstai 13. syyskuuta 2012

Ylempi amk-tutkinto - selkeää oppimista ja motivoitunutta osaamista monella eri alalla

Jo esimerkiksi Hämeenlinnassa aloittaa kourallisia YAMK-opiskelijoita yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alalta, luonnonvara- ja ympäristöalalta, sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalta sekä tekniikan ja liikenteen alalla. Monialaista korkeakouluosaamista löytyy, ja mikäli eri alaan erikoistuneet kasaavat voimansa vielä yhteen, niin voi vain kuvitella mitä innovaatioita on mahdollista syntyä.

Näin alkusyksystä opiskelun alkumetreillä on erittäin tärkeää asettaa itselle tavoitteita tulevalle opinpolulle. Ylempi amk-tutkinto - yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma. Mitä haluan oppia? Mitkä ovat ammatilliset tavoitteeni? Yrittäjyys kiinnostaa. Millainen yrittäjä menestyy? Mielestäni työelämälähtöinen opetus on kaikkein tärkein asia. Miten minä sovellan näitä tietoja käytännössä? Käytännönläheisyys tulee näkyä. Tavoitteenani on saada eväitä yrityksen perustamiseen. Tämä on suuri haaste. Uskon, että ylempi AMK-tutkinto kykenee vastaamaan tähän haasteeseen omalta osaltaan motivoituneille aikuisopiskelijoille tarjoamalla oppia ja menetelmiä, jota soveltaa käytännön työssä ja yrityksen perustamisessa.


* Jenni K, yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen ko., YAMK/HAMK, kiinnostuksen kohteet: yrittäjyys, markkinointi, myynti, kansainvälisyys

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kyselytutkimus


Kollegoidemme tekemä kyselytutkimus kartoittaa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (YAMK) tunnettuutta ja mielikuvia. Käy vastaamassa kyselyyn tästä linkistä:

Vastaa kyselyyn!

Kiitos!

Kyselyn tulokset julkaistaan viikolla 39 Pisnesenkeleiden blogissa (www.pisnesenkelit.blogspot.fi).

Ymmärtääkö työnantajat?


Netistä löytyy paljon menestystarinoita, kuinka ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen vei uudelle uralle. Yleensähän ylempi ammattikorkeakoulututkinto suoritetaan työn ohessa, mutta muuttuuko työtehtävät vaativimmaksi tai palkka suuremmaksi tutkinnon suorittamisen jälkeen? Tätä ovat pohtineet mm. Rantanen, Isopahkala-Bouret ja Järveläinen tutkimuksessaan Ylempi ammattikorkeakoulututkinto työelämän näkökulmasta.

Tässä muutama mielenkiintoinen fakta poimittuna edellä mainitusta tutkimuksesta:
  • 94 % työantajista oli sitä mieltä, että työtehtävät vaativat jatkuvaa kouluttautumista
  • 23 % arvioi, että tutkinnon suorittaminen vaikuttaa työntekijän palkkaan
  •  34 % arvioi, että tutkinnon suorittaminen vaikuttaa työntekijän työtehtäviin
  •  54 % arvioi että maisterin ja ylemmän amk-tutkinnon suorittaneiden työtehtävät ja palkat eroavat toisistaan.

Työelämälähtöiselle koulutukselle siis tuntuisi olevan tarvetta. Tutkimuksen mukaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaminen ei suoraan johda haastavimpiin tehtäviin tai parempaan palkkaan. Käytännössä tutkinnon suorittaneet kuitenkin pääsevät usein vaativimpiin tehtäviin, mutta eivät samoihin tehtäviin eivätkä samoihin palkkoihin kuin maisterit. Tradenomi (ylempi amk) ja maisteri ovat kuitenkin tutkintoina samanarvoisia.  Kuinka saisimme ylemmän amk-tutkinnon arvostuksen nousuun?

Kirjoittaja Sanna K., valtion virkamies joka haluaa kehittää itseään ja organisaatiotaan YAMK-tutkinnon avulla.Opiskelee HAMKissa Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelmassa.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Ei titteli miestä (...naista) pahenna!

Niin maisteri yliopistosta ja tradenomi ammattikorkeasta...hmm mielenkiintoista.
Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tradenomi on tradenomi niin ylemmässä kuin alemmassa ammattikorkeakoulututkinnossa. Nehän vain erotetaan toisistaan sulkeissa olevilla "lisäehdoilla":
Tradenomi (ylempi AMK) -tutkinto.

Suomen kieli on hieman omituinen (etenkin monen ulkomaalaisen mielestä) ja siksipä herääkin kysymys, miksi sitten englanniksi tradenomi on maisteri eli tuleva nimikkeemme on englanniksi Master of Business Administration? Sanoisin, että eihän tässä ole mitään logiikaa!

Tämän vuoksi onkin Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijoiden Liitto SAMOK ry vaatinut, että tutkintonimike olisi muutettava ja ehdotuksena on  maisteri (AMK), joka kyllä olisi selkeämpi ja kertoisi tutkinnon tasosta korkeakoulujärjestelmää tuntemattomallekin. YAMK-tutkinto on vielä sen verran tuntematon käsite monille työnantajille, että tämä voisi kertoa koulutuksesta enemmän kuin nykyinen "titteli".

Mutta loppujen lopuksi ihan samahan tuo on millä tittelillä sitä valmistutaan, pääasiahan on oppiminen ja ymmärryksen lisääminen.

" Täällä on paljon sellaista, mitä ei voi ymmärtää, Muumimamma sanoi itsekseen.
Mutta miksi kaiken sitten pitäisi olla ihan samanlaista kuin se tavallisesti on?
Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."
- Muumipappa-


Tämän tarinan tuotti Tessa M.: Innokas yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen pänttääjä, jolle opiskelukärpänen iski vasta näin aikuisiällä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan...! Vapaa-ajan ongelmia ei juurikaan ole, kun toimii yrittäjänä ja opiskelijana!

maanantai 10. syyskuuta 2012

Maisteri Yliopistosta, Tradenomi Ylemmästä ammattikorkeakoulusta? Molemmat MBA. Olemmeko samalla viivalla vai emme?

Googlettamalla hieman aihetta pääsee loputtomaan "juupas-eipäs" väittelysuohon keskustelufoorumeilla. Tästä tämä sitten lähtee liikkeelle. Sparrailimme
ajatusta ensimmäisellä yhteisellä viikollamme jonkun verran. Päädyimme melko hyvin yhteisymmärrykseen aiheessa, että titteli ja koulutus varmasti mahdollistavat molemmat koulutusreitin käyneille lähtötilanteen ja mahdollisuuden onnistua työelämässä.

Varsinaisesti on mahdoton sanoa, onko opintohaaran valinnalla merkitystä. Koska loppujen lopuksi valinnat ja päätökset merkitsevät työuralla pärjäämisen kannalta enemmän. Summa summarum varmasti voisi olla, että työuralla kannattaa ja pitää vain onnistua tekemään enemmän oikeita ja kuin
vääriä päätöksiä.

Toki kannattaa muistaa mitkä ovat ne mittarit joilla määritellään onnistuminen ja kuka kurkottaa minnekin...