maanantai 25. helmikuuta 2013

Oman elämäni strategia

Strategiajohtamista opiskellessa on tullut mieleen, että samoja oppeja kannattaisi soveltaa omaankin elämään. Prosessi kannattaa aloittaa nykytilan kartoituksella ja tehdä vaikka swot-analyysi. Mitkä ovat nykyisen elämäni vahvuudet ja heikkoudet sekä mahdollisuudet ja uhat.

Sen jälkeen voisi luoda vision, esimerkiksi viiden vuoden päähän. Missä haluan olla ihmissuhteiden, työn, harrastusten ym. suhteen. Ehkä olisi syytä miettiä myös arvoja. Meillä jokaisellahan on arvot, mutta me emme välttämättä tiedosta niitä jos emme ajattele asiaa. Elämäntehtävän eli mission pohtiminen voi sitten olla jo hieman haastavampaa.

Kun tiedän missä haluan olla viiden vuoden päästä, mietin keinot miten sinne pääsisin eli luon itselleni strategian. Strategiaa luodessa pidän mielessä arvot ja mission. Strategia pitää sitten aktiivisesti viedä käytäntöön, muutenhan siitä ei ole mitään hyötyä. Koska elämä ei kuitenkaan aina mene niinkuin on suunniteltu, pitää strategiaa välillä päivittää. Tasaisin väliajoin on syytä muutenkin tarkastella, että ollaanko menossa siihen suuntaan kun ollaan haluttu.

Ja kuinka ollakaan, hyvän suunnittelun avulla viiden vuoden päästä voin olla siellä missä haluan. Tai voi olla että visioni on jo matkalla muuttunut ja olen matkalla kohti uusia haasteita. Joka tapauksessa suunnittelu kannattaa.

Joten nyt vaan kaikki luomaan oman elämän strategiaa!

Strategiaa luomassa Sanna K
 

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Valmentaja vai johtaja?

Tässä on tullut käytyä jos jonkinmoista johtajuuskurssia. Ryhmätöissä on tehty skenaarioita, visioita, strategioita ja vaikka mitä. Mitä enemmän kursseja on takanapäin, sen enemmän huomaa, kuinka nämä samat asiat toistuvat eri kursseissa, hieman eri näkökannoilta. Opinnäytetyön kasaaminenkin alkaa jo olla vauhdissa ja senkin puitteissa on kotiin kantautunut kirjastosta pino strategiaan liittyviä kirjoja. (Koskahan ne kaikki ehtii oikein lukemaan...?)

Tällä viikolla olin kuuntelemassa erään yrityksen johtajien esitystä heidän toimintamallistaan. Yritys on useasti palkittu parhaana työpaikkana ja esityksen perusteella en yhtään ihmettele. Siellä tunnuttiin aidosti arvostavan työntekijöitä ja kiinnitettiin huomiota pääasiassa tuloksiin, eikä siihen onko työntekijä paikalla kahdeksasta neljään. Samalla keskustelin vieruskaverini kanssa siitä, että näin se pitäisi ollakin. Nykyajan johtajuudessa pitäisikin ehkä ennemmin puhua valmentajasta. Näkisin johtajuuden olevan vähän kuin jääkiekkojoukkueen toiminta. Joukkueeseen on kasattu useita omalla alallaan hyviä ihmisiä, jotka osaavat hoitaa oman pestinsä eikä valmentajan tarvitse joka hetki huohottaa niskassa kertomassa mitä pitää tehdä. Hänen roolinsa on ohjata, tukea ja kannustaa sekä katsoa, että paletti pysyy kasassa ja päästään tavoitteeseen. Pelaajia kohtaan on oltava luottamusta, mutta viime kädessä jokainen pelaaja tekee omat ratkaisunsa. Kaikilla on kuitenkin yhteinen visio, samat arvot ja strategiakin on mietittynä. Loppujen lopuksi voisi jääkiekkojoukkue olla yritys, koska paljon samoja piirteitä löytyy.

Joten....pitäisiköhän sitä muuttaa toimitusjohtajan titteli päävalmentajaksi???

-Pomottelutunnelmissa Tessa-







Managerointi on menestyksen tikapuiden tehokiipeämistä; johtajuus arvioi nojaavatko tikapuut alun pitäen oikeaa seinää vasten. — Stephen R. Covey

torstai 7. helmikuuta 2013

Pohdintaa markkinoinnista

Yritystoiminnassa on tärkeää, että yritys saa laadukasta tietoa asiakkaistaan ja muusta toimintaympäristöstään. Yritysjohto on pitkään ratkaissut yrityksen ongelmia 4 M -mallin (Machines, Materials, Men, Money) avulla, mikä tuntuu nykypäivänä vanhanaikaiselta näkemykseltä. On alettu kiinnittää huomiota markkinointi-informaatioon. Yksi ongelma kuitenkin on se, että hyödytöntä markkinointi-informaatiota on yksinkertaisesti liikaa ja sitä tulee joka suunnasta tai informaatio on tavalla tai toisella epämääräistä tai epätarkkaa.

Muutoksen aikana tehokkaassa liiketoiminnassa on erityisen tärkeää ottaa asiakkaiden muuttuvat toiveet huomioon. Niiden lisäksi on otettava huomioon monta muutakin asiaa: esimerkiksi kilpailijoiden toimet, muuttuva teknologia, oikeanlaiset ja tarkoituksenmukaiset tuotteet ja palvelut, hinnoittelu, henkilöstö sekä myynninedistäminen. Mikäli yritys tahtoo säilyttää kilpailukykynsä täytyy markkinointipäälliköiden kehittää uusia tapoja käsitellä informaatiota, jota he saavat muuttuvista markkinaympäristöistä.

Myynnin tuloksiin vaikuttavat tuotteen saatavuus, asiakaspalvelu, asiakastyytyväisyys ja mainonta. Erilaiset tutkimukset - esimerkiksi markkinointi-, markkina-, asiakas- ja henkilöstön tyytyväisyystutkimukset - antavat yritykselle hyvin tärkeää ja liiketoiminnan kannalta oleellista tietoa, ja kaikki tämä informaatio helpottaa markkinointipäälliköiden päätöksentekoa.

Markkinoinnin ja joka puolelta tulvivan tiedon äärellä,


* Jenni K, yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen ko., YAMK/HAMK, kiinnostuksen kohteet: yrittäjyys, markkinointi, myynti, kansainvälisyys, hotelli- ja ravintola-ala, yökerhotoiminta