maanantai 5. marraskuuta 2012

Ajatuksia maailmankulusta musiikkimielessä

Olen mahdollisuuksien mukaan seuraillut televisiosta perjaisin tulevaa vain elämää sarjaa. Sarja painottuu muusikkojen esityksiin toisten musiikkivalikoimasta. Artistien esittämät versiot alkuperäisistä kappaleista ovat poikkeuksetta olleet hyviä ja ne ovat tuoneet erilaista näkemystä aikaakin kestävistä Suomiklassikoista.

Tätä samaa ajatusta kun soveltaa liiketalouteen ja päivittyviin liiketoimintamalleihin, huomaa meidän "koululaisten" soveltavan/miksaavan sekä omaa että muiden ryhmäläisten ajatuksia omissa opinnoissamme. (Kun) Olemme eri ikäisiä ja erilaisissa elämän tilanteissa, huomaa ajatusten olevan kultaakin kalliimpia. Sekin, että pääsee ajattelemaan asioita eri kantilta ja saa hieman pyöritellä asioita ryhmäläisten kanssa, avaa uusia ajatuksia vanhoistakin hyviksi todetuista keinoista/tavoista (kirjoista).

Teorian miksaaminen käytäntöön omalla tavalla ja muiden avulla on loistava tapa myös oppia itse työn ohella lisää ja parantaa samalla sekä omaa että yrityksen kilpailukykyä.Nyt rohkeasti vain haastamaan itseään sekä lähellä olevia kolleegoja tai opistelukavereita.



http://www.nelonen.fi/ohjelmat/vain-el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4/ohjelman-etusivu/video/vain-el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4-jakso-5-cheek-vet%C3%A4%C3%A4-kaija-koon-tinakenk%C3%A4tyt%C3%B6n-r%C3%A4j%C3%A4ht%C3%A4v%C3%A4ll%C3%A4-energialla

Tiistaiterveisin Kristian

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti